Olen suunnitellut ja toteuttanut A-lehtien lukijamatkoja vuodesta 1994. Ensimmäiset lukijoille suunnitellut matkat olivat paastokursseja kotimaan kohteessa. Matkoja haluttiin myös ulkomaille ja niinpä järjestimme matkan Budapestiin, ihanaan kylpylähotelli Heliaan. Nykyään matkaan yhden päivän Viron matkasta maailman ympäri, ja kaikkea siltä väliltä.

Matkan työstäminen on kuin ison palapelin kokoaminen. Ensin mietitään minne mennään, milloin mennään, mikä on matkan teema ja kenet valitaan oppaaksi. Oppaan on hallittava matkan vaatima erityisosaaminen. Myös matkatoimiston valinta on tärkeä. Vastuullisina matkanjärjestäjinä onkin useita tunnettuja ja vakavaraisia toimistoja.

Kun palapeli on koottu, matka on valmis. Tämän jälkeen voin toivottaa osallistujat sydämellisesti tervetulleeksi kokemaan, näkemään, kuulemaan ja aistimaan jotakin ainutlaatuista, jota Tuulan matkat tarjoavat.

Mikäli sinulla ei ole matkakumppania, älä epäröi lähteä yksin. Matkalla on helppo tutustua uusiin ihmisiin ja etkä koe olevasi yksin. Monet solmivat kestäviä ystävyyssuhteita matkoillamme.

Olen matkaemäntänä mukana melkein jokaisessa kohteessa, minusta saat aina seuraa ja ystävän!

Vastaan mielelläni tiedusteluihin, mutta toivottavasti suot anteeksi, jos en aina ole tavoitettavissa, olen todennäköisesti matkoilla!

Tuula Kanninen

Puh. 0440 4144 66
kanninen.tellus@elisanet.fi