Matkustusaika
09.07.2020 - 12.07.2020
Matkakohde
Tartto
Huom! Matka siirretty kesään 2021
Teemme rengasmatkan ja tutustumme erilaisiin kotipuutarhoihin. Alan harrastajien kekseliäästi somistetuista pihoista voi poimia tuliaisiksi ideoita myös itselle.
Ohjelma:
9.7. Torstai. Kokoontuminen Helsingin Länsiterminaalissa klo 7.45–8.00. Eckerö Linen m/s Finlandia lähtee klo 9.00. Buffet-aamiainen laivalla. Tallinnasta ajamme bussilla Nõmmen alueelle Mäesin perheen palkintopuutarhaan. Seuraava kohteemme on puutarhuri Hiie Nurmen monipuolinen pihatarha. Matka jatkuu Sauessa sijaitsevaan kahden naisen perustamaan puutarhaan, joka on palkittu vuonna 2017. Käymme vielä Sadeväljan puutarhatilalla, ostomahdollisuus. Majoittuminen Paide Spa -hotelliin. Lounas päivän aikana.
10.7. Perjantai. Aamiainen. Kiertoajelu Paidessa ja vierailu pienessä kotitarhassa. Matkalla kohti Tarttoa pysähdymme Rentterin laajassa havupuu- ja perinnekukkatarhassa, ostomahdollisuus. Seuraava kohde on vuonna 2016 palkittu Sinimetsän perheen puutarha. Sen omistajat ovat alan ammattilaisia. Tartossa tutustumme kahteen kaupunkitarhaan, joista toisen emäntä rakentelee puutarhaansa vuosittain jotain uutta. Lounas päivän aikana. Majoittuminen Dorpat-hotelliin.
11.7. Lauantai. Aamiainen. Ajamme Peipsijärven rannalle Zeleksinin puutarhaan, jonka erikoisuus on luonnonkivien käyttö. Niistä on rakennettu muun muassa koreja, teitä ja aitapilareita. Puutarhassa on havupuita sekä kesä- ja perinnekukkia. Pienessä museorakennuksessa on nähtävillä Peipsijärven alueen historiaa. Seuraavat kohteemme ovat Jersovin perheen tarha sekä Nonna Kolpakovan tarha, jossa kasvaa muun muassa viinirypäleitä. Paluumatkalla Tarttoon pysähdymme puutarhamyymälässä. Lounas päivän aikana.
13.7. Sunnuntai. Aamiaisen jälkeen kohti Tallinnaa. Jänedassa pysähdymme palkituissa Ahvenen ja Nugisen puutarhoissa. Matkalla satamaan kevyt lounas ja päivällinen laivalla. M/s Finlandia lähtee klo 18.30 ja on Helsingin Länsiterminaalissa klo 21.00.
Hinta: 595 €/hlö 2 hh, lisämaksu 1 hh 130 €. Palvelumaksu 14 €/varaus.
Hintaan sisältyy: laivamatkat, majoitukset, ohjelmassa mainitut ruokailut, bussikuljetukset, sisäänpääsymaksut ja suomenkielisen oppaan palvelut.
Lisätiedot ja varaukset:
Saga Matkat 020 155 6650 tai myynti@sagamatkat.fi