Matkustusaika
06.07.2020 - 08.07.2020

Matkakohde
Savonlinna


Patsaspuistossa on 560 betonipatsasta ja yli 500 kasvilajia.

HUOM! Matka siirretty 5.-7.7.2021. Kesämatkamme antia ovat muun muassa kiihkeärytminen Carmen-ooppera Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä Juha ”Junnu” Vainion elämästä kertova Sellaista elämä on -musiikkinäytelmä Mikkelin kesäteatterissa.

Ohjelma:

6.7. Maanantai. Lähtö klo 8.00 Helsingistä Kiasman tilausajopysäkiltä kohti Imatran Valtionhotellia, jossa lounas. Jatkamme m/s Christina -alukselle ja teemme opastetun maisemaristeilyn Saimaalla. Risteilyn jälkeen ajamme ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen Patsaspuistoon Parikkalaan. Majoittuminen Punkaharjulle hotelli Kruunupuistoon, illallinen.

7.7. Tiistai. Aamiainen. Retki Savonlinnan torille ja muotitaiteilija Jukka Rintalaa tapaamaan. Nautimme lasillisen kuohuvaa, ja taiteilija esittelee meille kesän 2020 puku- ja taidenäyttelynsä. Osa puvuista on tuttuja lehtikuvista, esimerkiksi linnan juhlista. Jatkamme Kerimäelle maailman suurimpaan puukirkkoon. FM Matti Lähesmaa kertoo kirkon ja alueen mahtisukujen historiasta. Lounas hotellissa. Bussimatkalla Olavinlinnaan virittäydymme oopperan tunnelmiin PR-päällikkö Aarno Cronvallin kertoessa rakastetun Carmen-oopperan säveltäjästä Georges Bizet’stä ja näytöksen juonenkäänteistä. Don Josén nimiroolissa esiintyy ilmiömäinen tenori Amadi Lagha ja Carmenina räiskyy huikeassa nousussa oleva Ève-Maud Hubeaux. Ooppera-yöpala hotellissa.

8.7. Keskiviikko. Aamiainen. Ajamme Punkaharjulla sijaitsevaan Johanna Oraksen Taidekartanoon. Johanna esittelee uusimmat työnsä ja kertoo kuulumisiaan. Jatkamme Mikkeliin, jossa lounas Kenkäveron noutopöydästä. Siirrymme Mikkelin kesäteatteriin, jossa esitetään Juha ”Junnu” Vainion elämästä kertova Sellaista elämä on -musiikkinäytelmä. Väliaikatarjoilu. Näytöksen jälkeen paluu Helsinkiin Kiasman pysäkille noin klo 19.00.

Johanna Oras. Tutustumme taiteilijan töihin Punkaharjun Taidekartanossa.

Hinta: 895 €/hlö 2 hh, lisämaksu 1 hh 110 €. Toimitusmaksu 10 €/varaus.

Hintaan sisältyy: oopperalippu A-katsomossa, kesäteatterilippu, risteily, majoitus, bussikuljetukset, ohjelmassa mainitut ruokailut ja vierailut.

Matkanjohtajana Liisa Huhtala.

Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille.