Matkustusaika
01.09.2018
Matkakohde
Somero

Hovilan kivinavetan yläkerran nostalgista tunnelmaa
Vietämme nostalgisen päivän kartanoistaan ja taiteilijoistaan tunnetulla Somerolla. Tapaamme kirjailija Kaari Utrion ja vierailemme Hovilan sekä Lahden kartanoissa ja nautimme kuohuviiniä Kimalan kartanon kustavilaisessa puutarhassa.
Ohjelma:
1.9. Lauantai. Lähtö kello 8.30 Kiasman edessä olevalta tilausajopysäkiltä Helsingistä.
Noin kello 10 saavumme Somerniemelle Kaari Utrion vieraaksi. Kuulemme kirjailijan työstä kuohuviiniä nauttien. Matkalla Hovilan kartanoon teemme bussilla kierroksen Seeterin kartanon pihalla sekä näemme Rauli Baddingin nostalgisen Somerjoki kioskin. Hovilassa palaamme 50- ja 60-luvuille Muistojen kultaa – nuoruuden hurmaa -näyttelyn myötä, jonka esittelee Hovilan omistaja Matti Torkkomäki. 1800-luvun lopun tyyliin ja tunnelmaan restauroidussa kartanon Käräjäsalissa nautimme lounaaksi paikallisia herkkuja.

Tapaamme kirjailija Kaari Utrion
Kello 14.45 pistäydymme Someron Pellavakeskuksessa ja muotiputiikki Helmessä, jonka valikoimat edustavat 50-lukua parhaimmillaan.
Jatkamme Hämeen Härkätietä Lahden kartanoon, joka oli pitkään De Pont -suvulla. Nykyinen omistaja Arno Latvus on kunnostanut kartanon entiseen loistoonsa. Eevan lukijat ovat saaneet harvinaislaatuisen kutsun, sillä kartano ei yleensä ole vieraille avoin. Matka jatkuu Kimalan kartanoon, jonka kustavilaisessa puutarhassa kasvaa 170 erilaista puuta ja pensasta. Kartanon omistajapariskunta Ulla ja Pertti Toukkari esittelee puutarhaansa samalla, kun nautimme lasillisen kuohuviiniä.
Noin kello 19.30 palaamme takaisin Helsinkiin Kiasman pysäkille. Päivän ajomatkat yhteensä noin 250 km.
Hinta: 170 €/hlö. Toimitusmaksu 10 €/lasku.
Matkanjohtajana Liisa Huhtala.
Kartanokierroksen oppaana toimii Hovilan kartanon emäntä Arja Torkkomäki.
Matka edellyttää normaalia liikuntakykyä.
Varaukset ja lisätiedot:
Liisa Huhtala, liisa.huhtala@etelamatkat.fi, puh. 050 5722197
Matkatoimisto ETELÄMATKAT OY