Matkustusaika
08.12.2019 - 11.12.2019
Matkakohde
pariisi
Adventtiaikaan Loirejoen laakson mahtavat linnat pukeutuvat juhla-asuun. Omalla tavallaan ne kertovat joulun vietosta ja perinteistä. Taidokkaat lavastukset ja mittavat koristelut ovat kerrassaan upeita. Eri teemojen mukaan luodut juhlasomisteet vaihtuvat vuosittain.
Pariisi on joulun aikaan täynnä valoa, suurten tavaratalojen edessä on myyntikojuja ja kauniit näyteikkunat hurmaavat.
Matkamme on upea mahdollisuus hankkia linnojen putiikeista ja joulumarkkinoilta erilaisia lahjoja ja ranskalaisia herkkuja pukinkonttiin.
Eeva-lehden lukijamatkalla matkaemäntänä Tuula tai Ella Kanninen.
Matkaohjelma
1. päivä sunnuntai 8.12.2019 – Chartres ja Tours
Lento 9.25 Helsingistä Pariisiin. Lentokentällä suomenkielinen opas on ryhmää vastassa ja ohjaa bussiin. Matka kohti Loiren laaksoa ja Toursin kaupunkia alkaa. Matkan varrella pysähdys Chartresin kaupungissa, kevyt lounas sekä tutustumiskierros keskustassa ja katedraalilla.
Chartres on perustettu Eurejoen varrelle noin 90 kilometriä Pariisista lounaaseen, ja kaupungin alueelta on löydetty jäänteitä asutuksesta esihistoriasta saakka. Parhaiten kaupunki tunnetaan huikaisevasta Notre-Dame de Chartresin katedraalista, ja Chartres onkin katolisen maailman yksi tärkeimmistä pyhiinvaelluskohteista. Kukkulan laelle keskelle kaupunkia rakennettu katedraali on pyhitetty Neitsyt Marialle. Katedraalin on sanottu olevan hienoin goottilaistyylinen kirkko Ranskassa ja rakennustaiteen suurimpia luomuksia koko maailmassa. Tämä Unescon maailmanperintölistalle kuuluva rakennus valmistui vuonna 1230 ennätysajassa, vajaassa 40 vuodessa. Katedraalissa on tehty vuodesta 2009 vuoteen 2016 mittavia restaurointitöitä, joiden tuloksena se on nyt entistäkin loisteliaampi.
Lounaan jälkeen kohti Loiren laaksoa, jossa pysähdytään paikalliselle viinitilalle maistamaan seudun Vouvray-kuohuviiniä. Matka jatkuu Toursiin, jossa majoittuminen.
Tours on noin 140 000 asukkaan kaupunki Keski-Ranskassa, keskellä Loiren laakson kuuluisien linnojen ja herkullisten viinien seutua. Kaupunki on sekoitus vanhaa ja uutta, monen mielestä charmikkainta puolta edustaa historiallinen keskusta ja vanhakaupunki ”Vieux Tours”. Nähtävyyksiä ovat esimerkiksi historiallinen Saint-Gatienin katedraali, kuninkaanlinna, arkkipiispojen palatsi ja Saint-Martinin basilika. Opastettu kävelykierros Toursin historiallisessa keskustassa.
Ilta vapaa-aikaa.
2. päivä maanantai 9.12.2019 – Langeais, Azay-le-Rideau ja paikallista käsityöläisperinnettä
Aamiaisen jälkeen ajetaan 25 kilometrin päähän Langeaisin pikkukaupunkiin. Kaupungin sydämessä sijaitsee pieni, 1400-luvun puolivälissä rakennettu Château de Langeaisin keskiaikainen linna, jonka suuri yleisö tuntee huonosti. Se on harmi, sillä paikassa on yksi Loiren laakson komeimmista huonekalu- ja seinävaatekokoelmista. Keskiaikaisen linnoituksen mukaan somistetun puutarhan ylle nousevalta terassilta avautuvat upeat näköalat Loirejoelle. Joulua 2018 Château de Langeais juhlisti ihastuttavilla valoleikeillä.
Linnavierailun jälkeen lounas.
Seuraavaksi ajetaan Azay-le-Rideaun kylään, jossa sijaitsee Loiren laakson romanttiseksi helmeksi kutsuttu mahtava Château d’Azay-le-Rideau. Linna on käynyt viime vuosina läpi valtavan restaurointioperaation, jonka aikana on uudistettu ulkokatto ja runkorakenteet sekä kunnostettu veistokset ja tornikoristeet. Vuonna 2018 linnassa juhlistettiin joulua tarjoamalla vierailijoille erilaisia gourmetherkkuja.
Lyhyen ajomatkan päässä Château d’Azay-le-Rideausta sijaitsee perinteinen korinpunonta-ateljee. Siellä on valmistettu korituotteita jo 1800-luvun puolivälistä asti. Kaikki tehdään paikan päällä, koripajun kasvatuksesta aina valmiiseen tuotteeseen.
Loppupäivä vapaa-aikaa, jolloin voi käydä vaikkapa Toursin joulumarkkinoilla.
3. päivä tiistai 10.12.2019 – elegantti Château de Chenonceau, renessanssin jalokivi Château de Chambord ja Pariisi
Aamiaisen jälkeen matkatavarat pakataan bussiin ja suunnataan kohti Pariisia. Matkalla vieraillaan verrattomassa Chenonceaun linnassa, jossa takkatulet räiskyvät ja huoneet ovat täydellisesti sisustettu. Kaunis rakennus on rakennettu Cherjoen päälle 1500-luvun alussa. Paikkaa kutsutaan kuuden naisen linnaksi, sillä neljän vuosisadan aikana eri kuninkaiden aviopuolisot ja mielitietyt ovat asuneet siellä ja jättäneet jälkensä linnan arkkitehtuuriin. Yksi linnan valtijattarista oli Katariina de’ Medicin, jonka syntymästä tuli tänä vuonna kuluneeksi 500 vuotta. Nykyisin linna on yksityisomistuksessa, ja siellä on huomattava kokoelma renessanssiaikaisia huonekaluja sekä 1500–1600-luvun seinävaatteita ja maalauksia. Oleellinen osa Chenonceaun linnaa ovat sen mahtavat, ranskalaisen perinteen mukaiset puutarhat, joissa kasvaa noin 130 000 kukkaa ja kasvia. Puutarhat eivät joulukuussa ole loistossaan, mutta siellä puuhailevat taiteilijafloristit valmistavat upeita luomuksia koristeiksi.
Seuraavaksi ajetaan Chambordiin. Siellä sijaitsee Loiren laakson suurin linna, joka on verraton näyte ranskalaisesta renessanssiarkkitehtuurista. Château de Chambordin rakentaminen aloitettiin vuonna 1519, ja rakennuttajana toimi François I. Linnassa on kaikkiaan 440 huonetta, 365 ikkunaa ja 83 portaikkoa. Paikan suurin ylpeys on Leonardo da Vincin suunnittelemat leveät kaksoiskierreportaat. Ennen kuin jatkamme kohti Pariisia, nautimme linnassa viininmaistajaiset.
Lounas päivän aikana.
Pariisiin saavutaan illansuussa, majoittuminen hotelliin. Ilta vapaa-aikaa.
4. päivä keskiviikko 11.12.2019 – Notre Dame, latinalaiskortteli ja joulutori
Aamulla metrolla Notre Damen katedraalille, josta lähdetään opastetulle kävelykierrokselle katedraalin ympäristöön ja latinalaiskortteliin. Nykyajan Pariisi on kasvanut Île de la Citéllä sijaitsevan Notre Damen katedraalin ympärille. Latinalaiskorttelissa on säilynyt keskiaikainen tunnelma, ja sieltä löytyy myös romaanisen kauden jäänteitä. Näemme muun muassa kuuluisan Sorbonnen yliopiston sekä Panthéonin basilikan, jonka Ludwig XV rakennutti Pyhän Genevièven kunniaksi.
Lounaan jälkeen on vuorossa eloisa pariisilainen joulutori Saint Germain des Prés, jossa korttelin oma juhlakomitea järjestää lämminhenkisen ja aidon tunnelman yhteistyössä kauppiaiden kanssa.
Paluu hotellille, josta klo 15 bussikuljetus CDG:n lentokentälle ja lento Pariisista Helsinkiin.
Hinta
Matkan hinta 1495 €/hlö jaetussa kahden hengen huoneessa
Yhden hengen lisä + 115 €
Hinta sisältää:
- Lennot turistiluokassa Verot ja matkustajamaksut Kuljetukset hyvätasoisella bussilla
- Suomenkielisen virallisen oppaan palvelut
- Majoitus 2 yötä Toursissa ja 1 yö Pariisissa aamiaisilla 4 lounasta juomineen
- 2 viininmaistajaiset
- Vierailut linnoissa; Château de Langeais, Château d’Azay-le-Rideau, Château de Chenonceau ja Château de Chambord
- ALV
Varaukset ja lisätiedot
SoileTours Oy, puh. 09-4129344, www.soiletours.com ja anne@soiletours.com