Matkustusaika
05.07.2021 - 07.07.2021
Matkakohde
Savonlinna

Patsaspuistossa on 560 betonipatsasta ja yli 500 kasvilajia.
Kesämatkamme runsasta antia ovat muun muassa Johanna Oraksen ja Jukka Rintalan näyttelyt sekä hämmästyttävä Veijo Rönkkösen patsaspuisto. Tapaamme myös Aarno Cronvallin ja mainion kirkkoesittelijän Matti Lähesmaan. Kirsikkana kimarassa on risteily Saimaalla ja Juha ”Junnu” Vainion elämästä kertova Sellaista elämä on -musiikkinäytelmä Mikkelin kesäteatterissa.
Ohjelma:
5.7. Lähtö klo 8.00 Helsingistä Kiasman pysäkiltä kohti Imatran Valtionhotellia, jossa lounas. Jatkamme m/s Christina-alukselle ja teemme opastetun maisemaristeilyn Saimaalla. Risteilyn jälkeen ajamme ITE-
taiteilija Veijo Rönkkösen Patsaspuistoon Parikkalaan. Näemme noin 560 moni-ilmeistä ja -aiheista betonipatsasta, jotka on sijoitettu taiteilijan itsensä suunnittelemaan yli 500 kasvilajin puutarhaan. Majoittuminen Punkaharjulle hotelli Kruunupuistoon, illallinen.
6.7. Aamiainen. Retki Savonlinnan torille ja muotitaiteilija Jukka Rintalaa tapaamaan. Nautimme lasillisen kuohuvaa ja Jukka esittelee meille suunnittelemiaan juhlapukuja sekä taidenäyttelynsä. Jatkamme Kerimäelle maailman suurimpaan puukirkkoon. FM Matti Lähesmaa kertoo kirkon ja alueen mahtisukujen historiasta. Lounas hotellissa. Bussimatkalla Olavinlinnaan virittäydymme oopperan tunnelmiin PR-päällikkö Aarno Cronvallin kertomana musiikin mestareista ja ensi kesän tulevista oopperoista. Yöpala hotellissa.
7.7. Aamiainen. Ajamme Punkaharjulla sijaitsevaan Johanna Oraksen Taidekartanoon. Johanna esittelee uusimmat työnsä ja kertoo kuulumisiaan. Jatkamme Mikkeliin ja lounas Kenkäveron noutopöydästä. Siirrymme Mikkelin kesäteatteriin jossa esitetään musiikkinäytelmä Juha ”Junnu” Vainion elämästä kertova Sellaista elämä on-musiikkinäytelmä. Väliaikatarjoilu. Näytöksen jälkeen paluu Helsinkiin Kiasman pysäkille noin klo 19.00.

Johanna Oras. Tutustumme taiteilijan töihin Punkaharjun Taidekartanossa.
Hinta: alk. 745€/hlö 2 hh, lisämaksu 1 hh 100 €. Toimitusmaksu 10 €/varaus.
Hintaan sisältyy: bussikuljetus, majoitus, risteily, kesäteatterilippu, ohjelmassa mainitut ruokailut ja vierailut.
Matkanjohtajana Liisa Huhtala.
Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille.