Matkustusaika
01.09.2017 - 04.09.2017

Matkakohde
Lontoo


Sydänten prinsessa Dianan kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta, ja britit muistelevat häntä monin tavoin. Englanninmatkallamme vierailemme useassa Dianan elämään liittyneessä paikassa, muun muassa lapsuudenkodissa Althorpissa.

Ohjelma:

1.9. Finnairin lento klo 8.00 Lontooseen. Kaupunkikierroksella käymme muun muassa alueella, jossa Diana asui ennen kihlautumistaan prinssi Charlesin kanssa. Harrodsin tavaratalossa näemme Dianan ja Dodi Al-Fayedin muistomerkin. Pidämme valokuvaustauon Westminster Abbeyn ulkopuolella, jossa tuhannet ihmiset osoittivat suosiotaan Dianan veljen puheelle siunaustilaisuudessa. Jatkamme Covent Gardenin alueelle, jossa vapaa-aikaa. Käymme vielä St Paulin katedraalissa, jossa Diana ja Charles vihittiin. Majoittuminen hotelliin ja illallinen.

2.9. Aamiainen. Aloitamme kävelyreittimme hotellin vieressä olevan Kensington Gardensin italialaisesta puutarhasta. Jatkamme Kensingtonin palatsiin, jossa on esillä Dianan puku- ja valokuvanäyttely. Näemme myös palatsin edustustilat ja saamme hyvän käsityksen siitä, millaisissa puitteissa Diana perheineen eli. Jatkamme kävelykierrosta Hyde Parkiin, jossa sijaitsee Dianan elämää kuvastava Memorial Fountain -muistomerkki. Pubilounas päivän aikana. Illalla mahdollisuus mennä omatoimisesti konserttiin tai musikaaliin.

3.9. Aamiainen. Lähdemme Dianan syntymäkotiin Althorpiin. Spencereiden sukua on asunut kartanossa jo yli 500 vuoden ajan. Kierrämme pienen järven, jonka saaressa on Dianan hauta. Paluumatkalla Lontooseen pysähdymme Dianan sukuun liittyvään Woburn Abbey -kartanoon. Nautimme runsaan englantilaisen iltapäiväteen, joka sisältää pieniä leipiä, skonsseja ja leivoksia.

4.9. Aamiainen. Vierailemme Buckinghamin palatsissa ja näemme loisteliaat salit ja taideaarteet. Erikoisnäyttelyssä on esillä kuningattaren saamia lahjoja valtiovierailta. Lounaan jälkeen kentälle, josta lento klo 16.10 laskeutuu Helsinkiin klo 21.00.

HINTA: 1 375 €/hlö 2 hh, lisämaksu 1 hh 215 €. Toimitusmaksu 14 €/varaus.
Hintaan sisältyy: lennot, verot ja matkustajamaksut, bussikuljetukset, majoitus, ohjelmassa mainitut ruokailut ja sisäänpääsyt.
Oppaana Marjo Sandersson.
Matka edellyttää normaalia liikuntakykyä.

Varaukset ja tiedustelut

Saga Matkat 020 155 6650 tai myynti@sagamatkat.fi